Sarametsä Henri Mikael, 06.02.1978-29.05.2016

Henri Mikael Sarametsä

Syntymäaika: 06.02.1978
Kuolinaika: 29.05.2016

Muisto

Kanttori Henri Sarametsä kuoli 29. toukokuuta pyhäaamun koittaessa. Viime syksynä uusiutunutta syöpäsairautta ei voitu parantaa. Saman sunnuntain messussa päivän psalmin (Ps. 49) sanat, ”Ei ihminen elä ikuisesti, ei hän vältä hautaa”, kuulostivat erityisen kovilta. Kolmekymmentäkahdeksan vuotiaan neljän lapsen isän kuolema saa hiljaiseksi.

Turussa syntynyt ja kasvanut Henri valmistui kirkkomuusikoksi kotikaupungin konservatoriosta 2003. Ensimmäinen virkapaikka aukeni Lokalahden seurakunnasta. Työtehtäviin siellä hän tarttui määrätietoisesti, nuoren miehen tarmolla. Työntekijöiden vuosien varrella vaihtuessa Henri edusti Lokalahdella perinteitä ja vakautta. Lokalahdella Henri kohtasi myös tulevan vaimonsa Sonjan. Perheeseen syntyi neljä tytärtä niin, että pinnasänkyä kuljetettiin kanttoriperheidemme välillä aina sinne missä sitä tarvittiin.

Työn ohessa ja perheen kasvaessa Henri jaksoi pitää ammattitaitoaan yllä. Kouluttautumisen ja opiskelun hän mainitsi harrastuksikseen. Myös yhdistystoiminalle riitti aikaa. Hän toimi Varsinais-Suomen kirkkomusiikkipiirin sihteerinä 2005-2008 ja puheenjohtajana 2009-2012. Suomen kirkkomusiikkiliitto myönsi hänelle kanttorin erityisansiomerkin 2013. Henri valmistui muusikoksi Turun ammattikorkeakoulusta pääaineena urkujensoitto, mutta kehitti itseään myös muilla kanttorin työn osa-alueilla. Sinnikäs opiskelu palkittiin 2014, jolloin hän sai pätevyyden hakea ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävää kanttorin virkaa sekä uutena aluevaltauksena valmistui urkupedagogiksi. Vakka-Suomen Musiikkiopistosta muotoutui toinen tärkeä työyhteisö, jossa hänen taitojaan ja urkujensoiton opetuksen näkyä arvostettiin. Urkutuntien pitämistä hän jaksoi jatkaa syöpähoitojenkin aikana. Oppilaiden opintokirjoja täytettiin Henrin ohjeiden mukaan vielä pari päivää ennen hänen kuolemaansa.

Vuodesta 2009 uudessa Uudenkaupungin seurakunnassa meistä tuli entistä läheisemmät työtoverit. Yhdessä lähdimme kehittämään musiikkityötä ja uudenlaista työkulttuuria, jossa toimitaan tiiminä. Itselleni mieleenpainuvimmiksi jäivät monet juhlavat joulu- ja pääsiäispäivien messut, jotka teimme työparina. Työtoverina Henri oli osaava ja luotettava, muusikko, joka hoiti oman osuutensa varmuudella. Uudenkaupungin kirkon urkujen 150-vuotisjuhlavuoden koordinaattorin tehtävät saattoi huoletta antaa hänen hoidettavakseen. Henri oli elementissään esitellessään urkuja ja pitäessään urkutaidetta esillä. Työyhteisö muistaa Henrin myös toimeliaana työsuojeluvaltuutettuna, joka tarttui rohkeasti havaitsemiinsa epäkohtiin ja uskalsi ottaa vaikeitakin asioita käsiteltäväksi.

Vapaa-aikana Henrille oli mieluista ajankohtaisten tapahtumien, politiikan ja kulttuurielämän seuraaminen. Tärkeitä asioita olivat myös kesämökki Lokalahdella, liikkuminen luonnossa sekä marja- ja sieniretket tyttöjen kanssa. Henri oli myös tuttu näky lasten kanssa uimahallissa, lumisina talvina hiihtoladuilla tai ohjaamassa ja säestämässä ylpeänä isänä viulistityttö Hannea.

Viimeisen yön Henrin vierellä valvoneet kertoivat hänen olleen koko ajan hereillä ja käytännössä laulaneen läpi yön. Hän oli kanttori loppuun asti. Auringon noustessa hän vielä lauloi voimallisesti mukana Pyhäaamun rauha -laulua. Lokalahden kirkko ja jumalanpalvelus siellä olivat myös mielessä. Henri siirtyi ajasta iäisyyteen Sonjan laulaessa hyvyyden voiman ihmeellisestä suojasta.

Ari Hirvonen